*

Jutun juurta pureskellen -mielipiteitä yhteisistä asioista-

Kylläpä siitä rahaa taas on jaettavaksi!

Veronmaksaja maksaa julkiset palvelut, joita käyttää. Veronmaksaja maksaa myös kaikki ne julkiset palvelut, joita veroja maksamattomat käyttää. Veronmaksajat maksavat siis myös ne kaikki palvelut, joita koko muusta maailmasta tulevat niitä haluavat. Kuten nyt Helsingissä, jossa sosiaali- ja terveyslautakunta päätyi suosittamaan paperittomille tarjottavan kiireellisen terveydenhuollon laajentamista välttämättömään kiireettömään hoitoon. Käytännössä tämä avaa portin koko maailman vaivaisille; ei tarvitse muuta kuin kävellä rajan yli, lausua taikasana ja hakeutua terveyskeskuksiin.

Pääministeri Sipilä sai aikaan kansainvaelluksen lupaamalla Kempeleeltä luksuskämpän ja kuinka kävikään? Kymmeniä tuhansia sattui tupsahtamaan Suomeen kuin käskettynä. Nyt kun jaamme mainoksia ympäri maailman saamme houkuteltua tänne loputtoman virran hoitoa tarvitsevia.

"Lautakunta päätti myös että kaupungin internet-sivuilla kerrotaan jatkossa paperittomien oikeudesta palveluihin sekä yhteystiedot palveluiden saamiseksi monilla kielillä, kuten arabiaksi, somaliksi, bulgariaksi ja romaniaksi."

Lautakunnan mielestä on oikeus ja kohtuus, että samaan aikaan kuin omalta kansalta leikataan asumis- ja muitakin etuuksia, eläkkeitä ja opintotukia, vieraille katetaan juhlapöytä täysihoidolla.

"Lautakunnan enemmistö päätti niin ikään Saku Etholenin vastaehdotuksesta, että "Helsingissä olevien paperittomien välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon sisältyvät ainakin välttämättömät lääkärin määräämät lääkkeet, majoitus ja ruoka. Oikeus kiireelliseen sairaanhoitoon julkisessa terveydenhuollossa määräytyy terveydenhuoltolain pykälän 50 mukaan. Kiireellisen hoidon lisäksi kaupunki varmistaa paperittomille välttämättömän sairauksien hoidon, lääkityksen ja seurannan sekä rokotukset ja suun terveydenhuollon samassa laajuudessa kuin turvapaikanhakijoille."

Lisäksi sanamuotoa on siivottu, esim. "Helsingissä laittomasti maassa oleskelevat" muutettiin muotoon "Helsingissä oleskelevat paperittomat" koska maassa laittomasti olevat on ikävästi rinnastettu mm. Turussa tapahtuneeseen verilöylyyn.

Onhan se jo kaikille täysin selvää, että rahaa saadaan "taikaseinästä", mutta millä se seinä ladataan?  Tietysti meidän kaikkien maksamista verovaroista muita menoja leikkaamalla sekä tekemällä lisää valtionvelkaa joka myös on meidän maksettavaksi asetettu.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Poliittinen mielettömyys aiheuttaa Suomessa paljon pahempaa tuhoa kuin mihin terrorismi pystyy.

On irvokasta, että johtavassa paperiteollisuusmaassa nimen omaan "paperittomuus" olisi laittomasti maassa oleskelevien keskeisin onglema.

Käyttäjän jounikaskiharju kuva
Jouni Kaskiharju

Meidän piti olla teknologisesti edistynein maa ja saada aikaan paperittomat toimistot, vaan edelleen kopiokoneet ja tulostimet laulaa. Onneksi saatiin edes paperittomat ja laittomat, mutta tämä se vasta toimistopaperin kulutusta lisääkin.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Helsingin kaupunki lähtee siis tietoisesti rikkomaan lakia tarjoamalla laittomasti maassa oleskeleville majoituksen!

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ei paperittoman majoittaminen ole mikään rikos. Kunnallahan on velvollisuus hätämajoituksen järjestämiseen, koska VOK:een ei enää pääse. Hämmästyisitte muuten todella, jos voisin kertoa, mitkä kaikki tahot Suomessa näin tekevät.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Palvelut ja sosiaaliturvan maksaa nettomaksajana palkansaajat.
Niitä käyttää eniten hyvätuloiset .
Kianderin selvitys -15

Siis myös ne työssä ollessaan jotka on irtisanottu ja nyt työttömiä.
Ja vain heidän sosiaaliturvaan/työttömyysturvaan on ehto työtä vastaan .Miksi?

Toimituksen poiminnat